Valokuvaus harrastuksena

Tällä sivulla kerromme siitä, mitä valokuvauksen aloittamiseen tarvitaan. Valokuvaushan sopii hyvin monenlaisille ja –ikäisille harrastajille, minkä vuoksi myös aloittelijan tarpeet saattavat vaihdella. Usein kysytään, että millaisilla välineillä aloitteleva harrastaja pääsee alkuun. Ensimmäiseksi hankiltalistalla on perusjärjestelmäkamera, jollaisen voi löytää tarjouksesta noin 350 eurolla. Tämän lisäksi aloitteleva valokuvauksen harrastaja tarvitsee ainakin yhden valovoimaisen peruslinssin. Usein tällainen linssi tulee kameran runkojen kera kamerapaketissa.

Miten pääsen alkuun?

Tärkeintä valokuvausharrastuksen aloittamisessa on kuitenkin kenties avoin ja nöyrä mieli. Sinun tulee olla valmis ottamaan vastaan palautetta muilta, vaikka se toisinaan saattaisikin olla sävyltään negatiivista, jotta voisit kehittyä valokuvaajana. Avointa mieltä tarvitset keksiäksesi yhä uudelleen uudenlaisia asetelmia sekä kuvakulmia. Kekseliäisyys ja ideointikyky ovat erittäin tärkeitä ominaisuuksia hyväksi valokuvaajaksi kehittymisessä. Omia hulluiltakin tuntuvia ideoita kannattaa kokeilla rohkeasti, koska vain näin voi syntyä aivan uudenlaisia ideoita. Monen huippukuvan takana on ajatus, joka on saattanut kuvaajasta tuntua ensialkuun hullulta, mutta joka onkin osoittautunut käytännössä kullanarvoiseksi ideaksi. Toisaalta ellet koskaan kokeile mitään uutta, et myöskään kehity valokuvaajana etkä opi uusia asioita.

Kerää tietoa

Valokuvaukseen liittyvää tietoa kannattaa pyrkiä imemään kaikkialta, mistä sitä vain löydät. Internet on oikea tiedon aarreaitta tässäkin asiassa. Muilta valokuvaajilta saat helposti kokemusperäistä tietoa, joka on myös arvokasta kirjallisuudesta löytämäsi teoreettisen tiedon rinnalla. Valokuvausta kohtaan tuntemasi kiinnostus onkin ensiarvoisen tärkeää.

Erilaiset sosiaalisen median kanavat ovat myös yllättävän tehokkaita tiedon levittäjiä – voit tutustua muiden ottamiin kuviin esimerkiksi Instagramissa. Huomaat nopeasti millaiset kuvat toimivat ja millaiset eivät. Facebookista löytyy runsaasti erilaisia ryhmiä, joihin kannattaa liittyä. Tällaisia kuvaamisen ympärillä pyöriviä Facebook-ryhmiä ovat esimerkiksi Valokuvaajan neuvola –niminen ryhmä sekä Valokuvaajan showroom –niminen ryhmä, joissa käydään avointa keskustelua valokuvaamiseen liittyen. Tällaisissa ryhmissä on mahdollista pyytää toisten käyttäjien neuvoja sekä antaa niitä muille. Ennen liittymistä on hyvä tutustua ryhmien laatimiin sääntöihin sekä siihen, mitä niiden sivuilla saa julkaista. Toisinaan jonkun toisen ongelma sekä siihen löydetty ratkaisu saattaa auttaa myös sinua. Internetissä kannattaa kuitenkin muistaa myös tietynlainen varovaisuus – kaikkea nettiin kirjoitettua ei kannata uskoa eikä pitää 100-prosenttisena totuutena.

Erilaiset valokuvaamiseen liittyvät kirjat voivat olla hyviä tietolähteitä aloitellessasi uutta harrastustasi. Valokuvauksen yhteydessä puhuttu ”pyhän kolminaisuuden liitto” tarkoittaa muuten ”aukkoa, suljinaikaa sekä ISO:a”, joiden keskinäinen vaikutus on oleellinen osa valokuvausta. Mieti ensin mitä tämä tarkoittaa teoriassa ja kokeile sitten näiden keskinäistä vaikutusta käytännössä. Huomaat pian, miten nämä ”valokuvauksen pyhään kolminaisuuteen” kuuluvat seikat toimivat omassa kamerassasi. Tavoitteena on, että oppisit ottamaan kuvia manuaaliasetuksia käyttäen, vaikka tähän voikin mennä hieman aikaa.

Seuraa omaa kehitystäsi

Kuvaharjoituksia kannattaa tehdä runsaasti, minkä jälkeen kuvat kannattaa vielä käsitellä kotikoneella. Näin opit pikkuhiljaa huomaamaan tekemäsi virheet esimerkiksi ISO-arvon osalta sekä suljinajan osalta. Kehittyessäsi kuvien ottamisessa, on mukavaa vertailla omaa kehittymistä vertailemalla ensimmäisiä otoksiasi myöhempiin otoksiisi – onneksi sinulla on kuvamateriaalia todisteena kehittymisestäsi!

Talleta kuvasi

Kun valokuvia alkaa kertyä, on tärkeää miettiä, miten talletat kuvasi. Onko kaikkia tarpeellista tulostaa kuviksi asti vai riittäisikö niiden tallettaminen koneelle? Pitäisikö kuvat tallettaa koneen muistin lisäksi myös cd-levylle? Onko kuvien joukossa epäonnistuneita otoksia, jotka olisi parasta poistaa? Näkeekö kuvista milloin ja missä ne on otettu? Pitäisikö ne nimetä ja sijoittaa kansioihin nykyistä selkeämmin? Onko tärkeimmistä kuvista varmasti riittävästi kopioita esimerkiksi tietokoneen rikkoutumisen varalta? Löydätkö tärkeimmät kuvasi helposti ja nopeasti tietokoneen muistista tai cd-levyltä?
Olet varmastikin ollut tilanteessa, jossa vanhanajan valokuva-albumi on tarjonnut arvokasta tietoa oman aikansa elämästä sekä tuona aikakautena eläneistä ihmisistä. Moni asia tai ihminen olisi varmasti painunut jo unholaan ilman noita kuvia. Nyt omat kuvasi voivat olla vuorostaan muodostamassa omanlaistaan kuvaa nykyajan elämästä.