Valokuvat Suomen sotien kuvaajina

Talvi- ja jatkosodan aikaisilla reporttereilla oli käytettävissään pienkameroita. Myös värifilmiä oli käytössä jonkin verran. Jatkosodan aikana tiedotuskomppanioiden työskentely oli järjestelmällistä ja sen tavoitteena oli kertoa rintamalinjan takana olevalle väestölle siitä millaisiin taisteluihin kenttäarmeija oli joutunut. Taisteluiden lisäksi kuvaajat ikuistivat sotilaiden muutakin toimintaa sekä heidän lepohetkiään. Jatkosodan aikana otettiin valtava määrä kuvia, mutta sensuuri sekä sanomalehtipaperin vähäisyys aiheuttivat sen ettei läheskään kaikkia sodan aikana otettuja kuvia julkaistu. Samalla lehdistössä pyrittiin näkökulmien yhdenmukaistamiseen, mikä oli yksi syy siihen, etteivät kaikki kuvat nähneet julkisuutta.

Arimmat kuvat, joita on kutsuttu jopa ”kassakaappikuviksi” pidettiin suurelta yleisöltä piilossa aina vuoteen 2006 asti. Näissä kuvissa näkyi julmimpia sodan aikaisia kohtauksia, jotka oli kuvattu suorasukaisella tavalla. Kuvat olivat kovin puhuttelevia ja herättivätkin julkaisunsa jälkeen runsasta keskustelua. Vaikka maailma ei kenties ollutkaan valmis näkemään näitä kuvia niiden ottohetkellä, auttoivat ne myöhäisemmässä vaiheessa kertomaan karun totuuden sodan kauhuista. Jälleen kerran valokuvaus oli osoittanut käyttökelpoisuutensa historiankertojana.

Sotamies Antti Gunnar Salonen oli kotkalainen valokuvaaja, joka myi sodassa ottamiaan valokuvia. Liiketoiminta kävi vilkkaana, koska hän otti suurinpiirtein 200 eri kuvaa ja myi niitä tuhansittain. Hänen kuvansa tunnistaa ”Guni”-signeerauksesta. Sodan jälkeen maisemakuvien kysyntä kasvoi, koska Suomen rajat oli määritelty uudelleen. Karjala oli menetetty, joten kuvia oli otettava muualta. Lappi, rannikkoalueet, Häme sekä Järvi-Suomi olivat suosittuja maisemakuvauskohteita. Matti Poutvaara oli tämän ajan tunnettu patrioottinen maisemakuvaaja, jonka kuvissa näkyy optimistisuus. Valokuvien käytölle asetti kuitenkin haasteita materiaalipula.

Valokuvien vaikutusta ei pidä aliarvioida

Valokuvilla on suurta vaikutusta vielä nykypäivänäkin eikä niiden vaikutusta tulekaan aliarvioida. Kuvan rajaamisella sekä kuvakulmilla voidaan vaikuttaa suuresti kuvan välittämään viestiin. Tästä johtuen nykyisin puhutaankin runsaasti journalismin etiikasta ja ehkä nykyistä enemmän pitäisi puhua myös valokuvauksen etiikasta. Toisinaan on kuitenkin melko haastavaa ottaa valokuvia täysin objektiivisesta näkökulmasta.

1960-luku oli aktiivisen yhteiskunnallisen vaikuttamisen aikaa ja tuolloin myös valokuvien käyttö lehdistössä tehostui. Aikansa kuuluisia kuvajournalisteja olivat esimerkiksi Seppo Saves sekä Caj Bremer. Sosiaalisiin asioihin kantaaottava dokumentoiva ote leimasi 1960- ja 1970-lukuja. Realismi, osallistuminen sekä dokumentointi olivat tämän aikakauden avainasioita myös valokuvauksen osalta. Tavoitteena oli yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Aikakaudelle tyypillinen kuvauskohde oli esimerkiksi ulkomailla asuvien suomalaisten kuvaaminen. ”Siirtosuomalainen” on aikakauden tyypillinen esimerkki kuvateoksesta, jolla pyrittiin kertomaan tarina ja johon pyrittiin dokumentoimaan suomalaisten oloja Ruotsissa. ”Siirtosuomalainen” on Risto Vuorimiehen ja Ben Kailan teos. Myös ympäristötietoisuus alkoi herätä, mikä näkyi myöskin aikakauden valokuvissa. Aikansa vaikuttajia luontokuvauksen saralla olivat esimerkiksi Hannu Hautala, Teuvo Suominen, Jorma Luhta sekä Eero Murtomäki.

1970-luvulla alkoi olla mahdollista harjoittaa valokuvaamista ammattina siinä mielessä missä sen nykyisin ymmärrämme. Tuohon aikakauteen liittyy myös kuvataiteiden uudelleen organisoitumista sekä kuvaamisen eettisen vakaumuksen korostamista. Valokuvausta koskevassa keskustelussa siirryttiin keskustelemaan esteettisyyden sijaan alan ammattietiikasta. Kansainväliset klassikot alkoivat vaikuttaa myös suomalaiseen valokuvaukseen. 1970-luvulla vaikuttaneita suomalaisia valokuvaajia olivat esimerkiksi Ulla Jokisalo, Jorma Puranen, Timo Kelaranta sekä Pentti Sammallahti.

Valokuvaus sekä muut kuvataiteet yhdistyivät aikaisempaa tiukemmin 1980-luvun Suomessa. Kuvataitelijat alkoivat käyttää aikaisempaa enemmän valokuvausta hyväkseen ja valokuvataide alkoi saada aikaisempaa enemmän medianäkyvyyttä. Esimerkiksi Kuutti Lavonen sekä Ismo Kajander yhdistivät töissään onnistuneesti valokuvausta ja muita kuvataiteita.

Nykytaiteessa korostuvat kansainvälisyys ja kameraa käytetään aikaisempaakin useammin avuksi teosten luomisessa. Moni Suomessa koulutuksen saanut valokuvaaja on saavuttanut myös kansainvälistä menestystä. Digitaalisuus näkyy myös tämän ajan valokuvauskulttuurissa. Kuvien muokkaamismahdollisuudet ovat tuoneet aivan uudenlaisia aspekteja kuvien käyttömahdollisuuksiin. Vaikka nykyaikana taiteessa on mahdollista käyttää monenlaisia tehokeinoja, ei valokuvien tehoa pidä aliarvioida! Ne puolustavat paikkaansa myös nykyaikaisessa kuvataiteessa.