Tietopaketti valokuvauksesta

Valokuvaus on upea harrastus, joka sopii monenikäisen harrastukseksi – jo melko pienikin lapsi saa iloa onnistuessaan ikuistamaan tutun ihmisen kasvot tai arkipäiväisen tilanteen. Aikuinen näkee lapsen ottamissa kuvissa vilahduksen lapsen todellisuudesta – valokuva voi jopa auttaa huomaamaan, miten lapsi hahmottaa ympäristöään ja millaisiin asioihin hän kiinnittää ympäristössään huomiota. Mitkä asiat lapsi kokee merkityksellisiksi? Pureudumme näillä sivuilla valokuvauksen vaiheisiin sekä valokuvaukseen harrastuksena. Toivomme valokuvauksesta kiinnostuneille lukijoillemme mielenkiintoisia hetkiä sivujemme parissa!

Valokuvauksen historiaa

Camera obscura oli huone, jonka seinässä oli reikä. Tästä reiästä huoneen seinälle pystyttiin heijastamaan ylösalaisin oleva kuva. Tällaisia Camera obscura –huoneita pidetään kameran edeltäjänä ja kun tähän ideaan keksittiin yhdistää valoherkän paperin käyttö, pystyttiinkin jo luomaan valokuvia paperille.
Ranskalaista Nicèphore Nièpcea, joka toimi aikansa tieteilijänä, pidetään ensimmäisen pysyvän valokuvan ottajana. Hän käytti heliografiamenetelmää, jonka avulla hän sai luotua asfalttipalaseen pysyviä kuvia jo 1820-luvulla. Maailman ensimmäisenä pysyvänä valokuvana pidetäänkin hänen vuonna 1825 ottamaansa kuvaa, joka on otettu hevosta taluttavaa miestä tai poikaa esittävästä maalauksesta.

Taiteilijat ihastuivat Nièpcen menetelmään, koska he pystyivät sen avulla luomaan kuvia, vaikkeivät olisikaan olleet taitavia taiteilijoita. Jossakin vaiheessa valokuvaus oli niin suosittua että sen uskottiin syrjäyttävän taidemaalauksen täysin. Esimerkiksi monet kiertelevät miniatyyrimaalarit ryhtyivät valokuvaajiksi. Osa taiteilijoista käytti valokuvausta luonnosteluvälineenä.

1850-luvulla alkoivat yleistyä valokuvausmenetelmät, jotka perustuivat negatiivin käyttöön. Näin kuvien hinnoista tuli aikaisempaa edullisempia ja niitä kyettiin myös kopioimaan ja monistamaan. Negatiivin avulla kuvaaminen oli aluksi ainoastaan alan ammattilaisten käsissä, mutta vuonna 1888 markkinoille alkoi ilmestyä myös tavallisille käyttäjille suunnattuja Kodak-kameroita, joissa korostui helppokäyttöisyys. Vuonna 1889 markkinoille alkoi ilmestyä myös Brownie-kameroita, joissa käytettiin rullafilmiä. Tällaisella kameralla pystyi kuvaamaan 100 kuvaa aina yhdelle filmirullalle. Vanhanaikaisen rullafilmin kultakausi kesti 1950-luvulle saakka, mutta tuolloin kinofilmi alkoi hallita kameroiden filmimarkkinoita.

Värivalokuvien historian alkuvaiheiden aikana värillisiä kuvia saatiin aikaiseksi siten, että kuvat maalattiin. Kun varsinaista värivalokuvausta alettiin kehittää, oli ensimmäisenä haasteena selvittää, kuinka erilaiset värisävyt syntyvät. James Clerk Maxwell kehitti 1861 väriopin, jonka mukaan päävärejä on kolme. Värivalokuvien alkuvaiheessa kohteesta pitikin ottaa kaikkiaan kolme kuvaa käyttäen kunkin päävärin mukaista suodinta. Nämä kolme kuvaa voitiin alkuvaiheessa yhdistää esimerkiksi siinä vaiheessa, kun kuvia alettiin katsella projektorilla. Tässä käytettiin apuna lasinegatiiveja. Pikkuhiljaa runsaan kehittelytyön jälkeen eri värikerrokset saatiin yhdistettyä värinegatiivilla. Kuluttajien saataville kolmivärifilmirullat saapuivat jo 1930-luvulla, mutta vasta 1940-luvulla värivalokuvaus alkoi yleistyä. Tällöin alettiin käyttää myös projektoreilla katsottavia diafilmejä.

Valokuvauksen alkuvaiheet Suomessa

Suomessa valokuvauksen voidaan katsoa alkaneen jo 1840-luvulla yläluokan harrastuksena. Esimerkiksi Zachris Topelius on ikuistettu valopainokuvaan jo vuonna 1898. Ensimmäisiä suomalaisia ammattivalokuvaajia oli Henrik Rehnström, joka ansaitsi leipänsä kiertelemällä ympäri Suomea tekemässä muotokuvia. 1850-luvun Suomessa ammattivalokuvaajia löytyi maan suurimmista kaupungeista. Esimerkiksi P.C. Liebert toimi Helsingissä ja C.E. Elfström toimi Viipurissa. Ulkokuvaukset suoritettiin käyttämällä märkälevymenetelmää.

1860-luvulla valokuvauksesta tuli Suomessa aikaisempaa merkittävämpää ja muotokuvien sekä erilaisten kaupunkikuvien ottaminen yleistyi. Tuon aikakauden eräitä merkittävimpiä kuvaajia Suomessa olivat Eugen Hoffers sekä Charles Riis. Vakioaiheita olivat erilaiset kulttuurimaisemat sekä kaupunkinäkymät. On erittäin merkittävää, että alkava teollistuminen, kaupungistumiseen liittyvät ilmiöt sekä muuttoliikkeeseen liittyvät ilmiöt ovat ikuistuneet tuon ajan valokuviin kertoen omaa tarinaansa aikakautensa ilmiöistä. Usein kuulee sanottavan, että yksi kuva kertoo enemmän kuin 1 000 sanaa ja tämä kyllä pätee tuon ajan kuviin, jotka kertovat mielenkiintoisia tarinoita omasta aikakaudestaan – esimerkiksi Katajanokalla sijainneet slummit, vastavalmistunut rautatieasema sekä komea uutuuttaan hohtava Ritarihuone kertovat aikakautensa tietynlaisesta kahtia jakautuneesta luonteesta. Teollistuminen toi rikkauksia toisille ja kurjuutta toisille – ja aikakauden kuvat ovat tästä todisteena.

Galeido Sponsori

Kiitos Parascasino.net, Suomicasinot24.com ja Raha-pelit.net